lauantai 10. joulukuuta 2016

Twerkkaus ammattina

Anonymiteettini säilyttämiseksi en voi paljastaa blogissa ammattiani. Ammattini harjoittajien pitäisi kuulemma olla viisaita ja vakavasti otettavia, joten vähäinenkin maineeni menisi heti, jos nimeni yhdistyisi tähän paljastusblogiin.

Mutta yritteliäänä pohjalaisena koska olen kiero melkein sukua savolaiselle, keksin keinon kiertää ongelman. Kerron työstäni kutsumalla sitä twerkkaukseksi. Jos et lue säännöllisesti iltapäivälehtiä tai ole teini-ikäisen äiti, voit tarkistaa wikipediasta, mitä twerkkaus tarkoittaa. Siis paitsi blogitekstissäni. Minä käytän twerkkausta nyt vain oikean työni korvaavana koodisanana.

En valinnut sanaa twerkkaus vain siksi, että se kuulostaa hauskalta. Vähän niin kuin virkkaukselta, mutta nyt ei heilutellakaan puikkoja vaan jotain muuta. Valitsin sanan siksi, että kahdella ammatilla on paljon yhteistä.

Ensinnäkin kummassakin tarvitaan vahvoja pakaralihaksia. Voisi sanoa, että ilman rautaista persettä istumalihaksistoa ei pärjää kummassakaan ammatissa.

Myös skootterilla ajoon tarvitaan istumalihaksia


Käytössä terästyneiden istumalihasten ohella tarvitaan timantinkovaa itsetuntoa. Twerkatessa altistaa itsensä aina muiden mielipiteille ja näkemyksille.

Suurin osa yleisöstä osaa onneksi käyttäytyä. Mutta aina joukkoon mahtuu se kuusen kirkkain kynttilä, joka kuvittelee, että koska twerkkaaja on kammennut itsensä ylös kaiken kansan kummasteltavaksi, kaikella kansalla on oikeus ilmaista ääneen joka ainoa aivopieru, joita kaiken kansan kahden harmaan aivosolun välisessä törmäyksessä on päässyt syntymään.

Jos hissi jää jumiin kerrosten väliin, aina ei voi muistaa, että joskus vaikeneminen on kultaa. Mutta vaikka ei olisi kullan perään, niin sitä hopeaistakin vaihtoehtoa eli itseilmaisua voi harjoittaa monella tavalla. Negatiivisetkin asiat pystyy halutessaan ilmaisemaan loukkaamatta. Paitsi jos sosiaaliset taidot ovat 2-vuotiaan tasolla, mutta siinä tapauksessa inkkarit ovat karanneet kanootista ajat sitten kyse on diagnoosista eikä aikuisen vastuusta mitän ilmaisun laatuun tulee.

Iso ristiriita syntyy tietenkin siitä, että samalla, kun twerkkaaja pelkää yleisön reaktioita, hän janoaa niitä. Ilman yleisöä twerkkaus on turhauttavaa itsekseen nyhertämistä. Koko idea oikeastaan on juuri niissä yleisön aivosolujen välisissä törmäyksissä.

Samalla äärimmäisen turhauttavaa on myös silloin, jos joku yleisöstä ei tunnukaan ymmärtävän twerkkausnumeron ideaa. Yksittäisen kansalaisen makuasiana esitetyn, asiallinen mielipiteen vielä kestää, mutta aina joukossa on joku, joka kohottaa itsensä muita viisaamman kriitikon asemaan ja kailottaa mielipidettään niin kovaäänisesti, ettei twerkkaaja kuulekaan enää niitä loppuyleisön ihastuneita huokauksia vaan ainoastaan sen omaan ääneensä ihastuneen totuuten torven törähdykset.

Tämä ottaa pannuun, sillä twerkkaaja on kuitenkin yleensä hionut esitystään vähintään vuoden ja usein enemmänkin. Rikastumaan twerkkauksella pääsee vain äärettömän harvoin, joten maallisen mannan sijaan tyydytystä voi tuoda vain henkinen gloria. Twerkkaaja ei sitä paitsi improvisoi minkään taivaallisen inspiraation varassa. Hänellä on tukenaan koreografi, joka antaa kyllä suojatilleen varsin vapaat kädet twerkkausnumeron toteuttamiseen, mutta samalla pitää tarkasti huolen siitä, että showsta tulee esityskelpoinen. Koreografi hioo esitystä yhdessä twerkkaajan kanssa parhaaksi mahdolliseksi. Joten kun takana on hikeä ja kyyneleitä, väheksyvä älämölö voi tuntuaa harmittavan sijaan murskaavalta.

Twerkkaus on siitä kätevää, että sitä voi tehdä missä vaan, vaikka Iseo-järven rannalla


Kaikella kansalla on kuitenkin omat aivot, maut ja mieltymykset. Tässä jännityksessä twerkkauksen koko suola onkin. Twerkkaaja twerkkaa ja yleisö arvioi. Joko hiljaa mielessään tai kovaan ääneen. Twerkkaaja pähkäilee jo ennen suurta H-hetkeä: ymmärtääkö yleisö, mitä haluan kertoa puristelemalla pakaralihaksiani juuri tässä kohtaa? Huomaako yleisö, että taivutan lantiota oikealle vasemman sijaan, vai olisiko pitännyt pystyttää katseet oikeaan suuntaan ohjaava valomainos?

Joskus yleisö ymmärtää, joskus ei. Mutta silloin kun ymmärtää, twerkkaaja on twerkkaajien taivaassa. Kaikki ne hikiset hetket twerkkausnumeroa hioessa, kaikki ne illat ja aamut, keskipäivät ja yöt, jolloin twerkkaaja on kysynyt itseltään, eikö olisi päässyt vähemmällä keskittymällä letkajenkkaan? Kaikki turhautumiset unohtuvat, koska joku yleisöstä on saanut twerkkausnumerosta juuri sen, mitä twerkkaaja on halunnutkin antaa.

Twerkkaus on aina paljastelua. Sekä oikea twerkkaus että minun harjoittamani valetwerkkaus. Kummassakin lajissa ammennetaan itsestä, näytetään yleisölle jotain, jota yleisö ei ehkä olisi itse valmis esittelemään. Twerkkaaja paljastelee vähintään pakaroitaan, joskus enemmänkin.

Joskus twerkkaaja on yleisön edessä täysin alasti. Jotkut kutsuvat sitä strippaamiseksi, mutta minä käytän termiä omaelämäkerrallinen twerkkaus. On mahdotonta twerkata ammentamatta jotain omista kokemuksistaan. Vaikka pakarat olisikin verhoiltu ainakin näennäisesti lateksiin, niin alta kuultavat kummut ovat omia.

Katsoja saattaa kuvitella lateksia ihoksi tai ihoa lateksiksi. Tästäkin syystä twerkkaaja jännittää esityksensä vastaanottoa. Mitä enemmän itseään paljastelee, sitä alastomampi ja suojattomampi on myös yleisön kommenteille.

Tässä kuvassa on enemmän tai vähemmän piiloteltua symboliikkaa


Toisaalta yleisön mahdollinen positiivinen reaktio on sitten niin arvokasta, että sen vuoksi kannattaa riskeerata. Jos yleisö ymmärtää, twerkkaaja saattaa tuntea tulleensa hyväksytyksi omana itsenään. Joskus jopa ensimmäistä kertaa elämässään.

Kun paljastukset, joskus lähes huomaamattoman pienet kokonaisuuden osat herättävät yleisössä vastakaikua... siinä saattaa olla twerkkaajan tärkein syy koko touhulle.

Tunne, että osia omasta sielusta hyväksytään sellaisenaan. Tunne, että twerkkaus rakentaa sillan itsen ja muiden välille.

Yhteyden luominen ihmisten välille. Ehkä sitä twerkkaus lopultakin on. Sillä meillä kaikilla on pakarat, paljastelimme me niitä julkisesti tai emme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti